tiistai 29. huhtikuuta 2014

Sateentekijää synttärilahjaksi


Ystäväni Tatu-poika täytti yhden vuoden verran. Ja koska ystäväni arvostaa käsintehtyä, halusin ehdottomasti ommella pikkujäbälle jotain. Mieleen tuli heti Viljamin puodin oranssinen sateentekijä, ajattelin sen olevan ystäväni makuun ja koska olen päättänyt, että kaikki kankaani ovat ommeltavissa, niin saksin siitä sitten paidan.

Inspiroituneena Kizun poikien paidoista halusin tähän ehdottomasti mustavalkoraitahihan. Nää sopii musta varsinkin poikien paitoihin ihan mielettömän ihanasti ja nyt mä sain tälläsen tehdä. Hihaan tein pienen taskun, johon voi laittaa vaikkapa tutin jos siltä tuntuu.

Meidän Mimosa pääsi tätä paitaa kokeilemaan, kun suunnilleen samankokoisia ovat. Tämä pieni ei meinannut vaan pysyä paikallaan, vaan tepasteli tyytyväisenä ympäriinsä.



Resorien värit oli vaikeinta valita, ajattelin turkoosin piristävän paitaa ja tuovan omanmoisensa mausteen siihen. Kyllä jännitti miltä ne sitten valmiina näyttää, mutta mielestäni ne tuo just jotain lisäihanuutta :)



Kovasti jännitti, mitä lahjansaaja (ja äiti) pitää paidasta, heti paita pääs päälle ja kelpas :)
Mä jotenkin hurmaannuin kyllä tästä paidasta, pidin sitä olkkarissa näkyvillä ja vasta ennen lähtöä paketoin sen. Ihanaa antaa jotain jollekkin, mistä tykkää kauheesti ja saajakin tykkää.






Nottei meiän tyttö ihan ois poikain vaatteissa, niin löytyipä kätköistä yksi mekko, jonka "juuri äsken" ompelin meidän esikoiselle ja joka olikin aikalailla ensimmäisiä vaateompeluksiani sitten 2000-luvun puolella.
Kuopus on siis kasvanut niiiiin isoksi jo :)



Kaava on Ottobren Babushka-mekko ja siitä se innostus taisi sitten lähteä..

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva lahjapaita! Tuo taskukin tuo kivaa piristystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Tasku yhistää kivasti raitahihaa paitaan :)

      Poista
  2. Paita oli niiiiiiin ihana <3 Ihan tuli meidän lempparipaita siitä heti ja saanut jo ihailua muiltakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihanaa ku tykkäätte <3 Bongasin sen jo fb-kuvastakin :) Ihana juhlapoika :)

      Poista